torstai 5. lokakuuta 2017

Unelmien työpäivä


Tänään 5.10. vietettiin ensimmäisen kerran kansallista unelmien työpäivää. On hienoa, että hyvän työpäivän sisällöstä keskustellaan. Hyvä työpäivä ei ole itsestään selvyys eikä kaikilla ole mahdollisuutta unelmien työpäivään edes yhtä kertaa vuodessa. Suomalaisessa työelämässä on valtavan paljon huonoja työpäiviä, huonoja työpaikkoja ja pahoinvointia.

Millainen sitten olisi minun unelmien työpäivä? Siihen ei tarvita taikatemppuja eikä sirkushuveja. Itse asiassa minulla on todella usein unelmapäiviä jo nykyisellään. Parhaimmillaan unelmien työpäivä sisältää yhdessä tekemistä, tekemisen iloa ja onnistumisen elämyksiä. Parhaat työpäivät ovat niitä, kun päästään porukalla mahtavaan flow-tilaan. Silloin työ ei edes tunnu työltä.

Yhdessä tekeminen on minulle tärkeää. En ole yksinäinen puurtaja. Sitäkin on tullut hetken aikaa yrittäjänä kokeiltua, mutta rakastan intohimoisia keskusteluja, voimien yhdistämistä ja vaikeuksien selättämistä porukassa kootulla osaamisella. Saan virtani toisista ihmisistä. En heitä tyhjäksi imien vaan heidän voimastaan rikastuen. Yhteistyö on aina enemmän kuin vain osiensa summa.

Tekemisen ilo syntyy, kun työtehtävät ovat riittävän haasteellisia ja niitä on sopiva paljon. Työn pitää olla myös etenevää. Tulosten tekemiseen pitää olla aidot edellytykset. On turhauttavaa jos töitä on liian vähän tai ne eivät tarjoa haastetta. Muistan jo nuorena kesätöistä kaupan lihatiskiltä ns. kitutunnin. Sen viimeisen aukiolotunnin kun asiakkaita oli tosi vähän ja vain odoteltiin työpäivän päättymistä. Harvoin on ollut yhtä tylsää. Omakohtaisesti ole monesti kokenut, että ei työn määrä stressaa vaan jos työ ei suju. Haasteellisuus tekee työstä mielekkään. On mahtavaa päästä käyttämään luovuuttaan ongelmien ratkaisemiseksi. Vaikeatkin ongelmat kääntyvät mahdollisuuksiksi kun oikein innostuu. Onnistumiset tuntuvat myös upeimmilta silloin ne koetaan yhdessä. Yksin on vaikea hehkuttaa ja sitähän onnistumisen hetkellä pitää tehdä. 

Muistan vuosia sitten kipuilleeni työpaikan vaihtamista ja haikeutta mahtavan tiimin ja työyhteisön jättämisestä. Viisas tuttavani kuitenkin totesi, että johtamisasenteellani onnistun todennäköisesti luomaan myös uudessa työpaikassani unelmatiimin ja hyvän työilmapiirin. Onnekseni hän oli oikeassa. Minulla on ollut ilo työskennellä lähes poikkeuksetta ihan huikea hienojen tiimien kanssa. Eli joko olen johtajana onnistunut tekemään asioita oikein tai sitten olen vain yksinkertaisesti tavattoman onnekas. Todennäköisesti vähän molempia.

Esimerkiksi nykyinen johtoryhmäni on täynnä äärimmäisen sitoutuneita ja tunnollisia ihmisiä, jotka kaikki ovat keskenään hyvin erilaisia. He ovat oikealla tavalla kunnianhimoisia ja rohkeita. He osaavat heittäytyä kanssani mitä syvällisimpiin keskusteluihin haastavistakin aiheista. Heidän kanssaan saavutan helposti sen työn upeimman tilan eli flown. Se on se tunne kun ajantaju katoaa ja hyvä olo tekemisestä valtaa mielen. Silloin minulla on unelmien työpäivä.

maanantai 28. elokuuta 2017

Avoimuutta, yhteistä tekemistä ja vastuunottoa


Partio on yksi parhaita juttuja elämässäni. Ilman partiota en olisi koskaan uskaltanut tai edes osannut unelmoida työstä johtajana. Partiossa ovat syntyneet myös tärkeimmät arvoni johtamisessa: yhdessä tekeminen, ilo ja innostus sekä toisten arvostaminen.

Vietin viime viikonlopun Evolla metsässä 2000 muun partiolaisen kanssa. Suurin osa heistä oli minua huomattavasti nuorempia johtajia. Heitä, joiden varassa suomalainen työhyvinvointi ja menestys on tulevina vuosikymmeninä. Suomen Partiolaisten Johtajatulet järjestettiin nyt toista kertaa ja tapahtuma ylitti kaikki odotukset.

Rankkasadekaan ei haitannut, kun innokas kuulijajoukko kuunteli Suomen yrityselämän, järjestöjen ja julkisen sektorin huippujohtajia ja asiantuntijoita. Repusta kaivettiin vain lisää sadevaatteita. Sade taukosi välillä, mutta puhe ei. Isolla lavalla Nokian hallituksen puheenjohtaja, yrittäjä Risto Siilasmaa neuvoi puhumaan ihmisille tavoitteista, ei mittareista. Rovion Peter Vesterbacka kehotti johtajia luomaan ympäristön, jossa uskalletaan tehdä ja tehdään. Yhdysvaltain entinen Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vannotti olemaan ainutlaatuinen, ei muita erinomaisempi. Hän uskoo myös optimismiin ja totta tosiaan, huomautti meille suomalaisille, ettei kielestämme löydy omaa sanaa optimismille. Vain lainasanoja!

Viikonloppuna vahvistui oma optimismini, ihan kaikilla maailman kielillä. Sadassa (!) työpajassa pohdittiin parempaa johtajuutta, kovaa osaamista, tulevaisuuden tekemistä, eettistä johtajuutta sekä vapaaehtoisten johtajuutta fasilitaattoreina mm. Helsingin hiippakunnan piispa Irja Askola, Ilmarisen toimitusjohtaja Timo Ritakallio, Maanpuolustuskorkeakoulun rehtori Ilkka Korkiamäki, Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Leena Mörttinen, Kelan pääjohtaja Elli Aaltonen, Koneen toimitusjohtaja Panu Routila, Suomen Kuvalehden toimittaja Salla Vuorikoski ja monta muuta yhteensä siis sata alansa huippuosaajaa. En itse asiassa koskaan missään ole tavannut yhtä vaikuttavaa kattausta suomalaista johtamisosaamista.

Itse vedin työpajan arvoristiriidoista työelämässä. Mistä arvoristiriidat tunnistaa ja miten niitä voi käsitellä. Yhdessä parinkymmenen osallistujan kanssa loimme portaat sille, miten asioita voi työyhteisössä lähestyä. Olennaista on avoin asioiden esille ottaminen, yhteinen tunnistaminen ja tunnustaminen, asioista sopiminen ja seuranta. Näin siis terveessä työyhteisössä. Muunlaisiakin tilanteita on, eikä niihin ole yhtä oikeaa ratkaisua. Tärkeintä on puhuminen.

Vaikka esiintyjäkunta johtajatulilla oli vaikuttava, vaikuttavinta olivat kuitenkin itse partiolaiset. En kuullut kenenkään tosissaan valittavan runsaista sateista tai teltassa yöllä lähes pakkasrajaan laskeneesta lämpötilasta. Hommat hoidettiin yhdessä ja talkootehtävä-laput loppuivat kesken jo heti ensimmäisenä iltana. Vessasta ei ollut kertaakaan paperi loppu, ruokaa riitti kaikille ja jonoissa oli hauskaa jutella vieraidenkin ihmisten kanssa. Johtajatulilla kohtasi runsaasti sellaista asennetta, jota toivoisin tapaavani aina vaan useammin suomalaisessa työelämässä. Avoimuutta, yhteistä tekemistä, vastuunottamista ja välittämistä. Järjestäjät osoittivat suunnatonta rohkeutta. Kaikki eivät suinkaan olleet kokeneita tuhansien ihmisten tapahtumatuottajia. On hienoa jos harrastuksessa ja työssä voi jatkuvasti oppia uutta. Maailma muuttuu koko ajan niin nopeasti ettei kukaan meistä ole koskaan täysin valmis.

Aloitin viikonlopun jälkeisen työviikon maanantaiaamuna virastomme johtoryhmän kokouksella. Ensimmäiset kymmenen minuuttia yhteisestä ajastamme käytin viikonlopun kokemuksistani kertomiseen. Pointtina ei kuitenkaan ollut kertoa pelkästään kuinka hieno viikonloppu minulla oli, vaan saada rekrtoinnistammekin vastaavat johtajat muistamaan vapaaehtoistyössä kertyneen kokemuksen merkitys. Partiossa (ja varmasti monissa muissakin harrastuksissa) kertyy runsaasti rautaista osaamista, joka ei perinteisessä ansioluettelossa välttämättä näy. Siksi on tärkeää arvioida osaamista laajemminkin. Ja tulevaisuuden johtaminen on turvattu Johtajatulilla. Kahden vuoden päästä uudelleen.

maanantai 5. syyskuuta 2016

Onnea suomalainen yrittäjä!


Tänään vietetään 20. valtakunnallista yrittäjän päivää. Päivän tarkoituksena on kasvattaa yrittäjyyden arvostusta ja lisätä tietoisuutta yrittäjyydestä.

Olen aina tehnyt työtä yrittäjyyden puolesta, niin virkamiehenä kuin luottamushenkilönäkin. Ystäväpiiriini kuuluu useita yrittäjiä. Ja olenpa kokeillut itsekin yrittämistä. Tiedän, että se ei ole helppoa. Ei millään mittarilla mitattuna.

Aluehallintoviraston asiakkaina on runsaasti yrittäjiä ja yrityksiä. Me ohjaamme, neuvomme, luvitamme ja valvomme. Olemme usein täällä avissa keskustelleet siitä, onko työmme rajoittamista vai mahdollistamista. Näen itse, että lainsäädäntö antaa raamit tai rajoitteet ja me lupia myöntämällä mahdollistamme. Kun lupaehdot on täytetty, saa antaa palaa.

Lupa tekee yrittämisen turvalliseksi. Kun lupaehdot on täytetty ja sääntöjä noudatetaan, voi suomessa keskittyä itse yritystoimintaan. Viranomaisten mielivaltaa ei tarvitse pelätä kun pelaa yhteisillä pelisäännöillä.

Pelisäännöt tekevät pelistä myös reilun. Valvonnalla varmistamme, että kilpailu on neutraalia ja kaikki voivat toimia samalla viivalla. Sääntöjen rikkominen ei ole epäreilua viranomaisia kohtaan vaan siitä kärsivät asiakkaat ja rehellisesti toimivat kilpailijat.

Toki meillä virkamiehillä on paljon opittavaakin. Erityisesti siinä, miten kohtaamme asiakkaamme. Toisin kuin yritysten, meidän ei tarvitse kilpailla asiakkaista. Palveluitamme on pakko käyttää, vaikka ne olisivat kuinka huonoja tai hitaita. Yritykselle jokainen asiakastapahtuma on menestyksen mittari.

Minulle ei kuitenkaan ole yhdentekevää, millaisena virastomme palvelu koetaan. Haluan, että asiakkaittemme kokemukset ovat myönteisiä ja työmme vaikuttavaa. Haluan omalta osaltani olla tekemässä yrittämisestä Suomessa ehkä pikkaisen helpompaa tai ainakin vaivattomampaa. Siksi haluan mm. purkaa normeja, vähentää päällekkäisyyksiä, nopeuttaa käsittelyaikoja, digitalisoida palveluja jne.

Yritykset ovat suomalaisen yhteiskunnan verisuonisto, jossa kansantalouden elinvoima virtaa. On meidän kaikkien yhteinen asia pitää huolta yritysten toimintaympäristöstä ja hyvinvoinnista. Yritykset tarjoavat meille työtä ja hyvinvointia. Yrittämisen motiivit ovat monenlaiset. Mutta lopputulokset hyödyttävät meistä jokaista.

Eläköön suomalainen työ! Yrittäjä on päivänsä ansainnut.

tiistai 14. kesäkuuta 2016

VALTATAISTELUA JA TURHIA KOKOUKSIA


Okei, myönnetään. Otsikko on aika raflaava ja hieman kärjistetty. Mutta en ole voinut välttyä tuon suuntaisilta ajatuksilta istuessani kevään aikana kymmenissä aluehallintouudistuksen kokouksissa.
Itse teen tällä hetkellä töitä lähinnä valtion aluehallinnon uudistamisen parissa. Valtioneuvosto on asettanut uudistuksen tavoitteeksi muodostaa kuuden nykyisen aluehallintoviraston sijaan yksi monialainen valtakunnallisesti toimiva virasto, jolla on vahva läsnäolo alueilla. Palvelutoiminnassa on tavoitteena vahva asiakaslähtöisyys ja palvelujen digitalisointi. Samalla arvioidaan keskusvirastojen ja nykyisen aluehallinnon välinen työnjako sekä tehdään ehdotukset työn organisoimiseksi.
Uuden maakuntahallinnon rakentamisesta on vahvasti välittynyt kuva, että nyt jaetaan valtaa. Sama piirre on myös valtion aluehallinnon uudistamisessa. Asiantuntijat ovat tehneet useita erinomaisia selvityksiä erilaisista organisointivaihtoehdoista. Samoista selvityksistä tehdään kuitenkin täysin vastakkaisia johtopäätöksiä riippuen siitä, mistä suunnasta uudistusta katsoo. Osa sektoriministeriöistä katsoo asioita syvältä substanssiasiantuntijuuden näkökulmasta ja osa nykyisten aluehallintovirastojen lailla poikkihallinnollisuuden mahdollisuuksien ja monimuotoisen asiakkuuden näkökulmasta.
On todella harmillista, ettei hallitus ole selkeämmin osoittanut suuntaa uudelle virastorakenteelle. Me asiantuntijat voimme istua kokouksia hamaan tulevaisuuteen saakka, emmekä pysty vakuuttamaan toisiamme eri ratkaisujen paremmuudesta. Sekä sektorilähtöisyys että poikkihallinnollisuus voidaan molemmat perustella paremmaksi ratkaisuksi riippuen näkökulmasta. Ratkaisun tekemiseksi on astuttava askel vielä kauemmaksi ja katsottava etäämmältä.
Muun muassa OECD on kritisoinut maaraporteissaan Suomen julkisen hallinnon siiloutumista. Omassa työssämme näemme sen joka päivä. Ratkaisuksi on tarjottu uudenlaista yhdessä tekemistä ja sähköisiä asiakasportaaleja. Sori vaan, itse en laskisi noiden tekijöiden varaan. Uudenlainen yhdessä tekeminen vaatii uudenlaiset rakenteet. Sähköiset portaalit ovat väline.
Tavoitteena on syvällinen toimintakulttuurimuutos, joka ei ole mahdollinen vanhoissa sektorilähtöisissä rakenteissa. Rakenteiden ja johtamisen on tuettava uudenlaista toimintaa. Siiloissa on vaikea nähdä eri osasten suhdetta toisiinsa ja kokonaisuus hämärtyy. Aluehallintovirastojen käynnistämässä normienpurkuhankkeessa on selkeästi käynyt ilmi, että substanssinäkökulmasta jokainen normi näyttää tärkeimmältä. Asiakasrajapinnasta katsottuna pelkällä maalaisjärjellä pystyy näkemään, mikä asia on tärkeämpi kuin toinen.
Nyt pitäisi olla rohkeutta katsoa asioita riittävän kaukaa. Pitäisi olla myös rohkeutta johtaa. Niin kauan kuin kuvitellaan, että muutos syntyy kymmenissä laaja-alaisissa työryhmissä, saadaan aikaan vain paperia ja turhautumista. Hallituksen on annettava suunta ja johtaminen vastuutettava.  Ja sitten muutos pitää vain tehdä. Ei se sen kummempaa ole.

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Ympäristöluvitus valtakunnalliseen aluehallintovirastoon (HS Mielipide 29.3.2016)

Sote-uudistus ja maakuntien roolin vahvistaminen pyöräyttivät käyntiin laajan hallintoremontin, jossa kaikki pyörät pyörivät yhtä aikaa. Yksi paljon keskustelua aiheuttaneista valtion aluehallinnon tehtävistä on ympäristöluvitus ja –valvonta. Ympäristöministeriön, valtiovarainministeriön, maakuntaliittojen sekä ELYjen ja AVIen muodostama työryhmä yritti löytää yhteistä näkemystä tehtävien uudelleen organisoimiseksi. Näkemykset olivat kuitenkin kaukana toisistaan. 

Selvityshenkilö Lauri Tarasti esitti ELYjen ympäristönsuojelua, ympäristönvaikutusten arviointia sekä ympäristövalvontaa sekä luonnonsuojelua, vesilainvalvontaa sekä ympäristöministeriön hallinnonalan vesien ja merenhoitoa koskevien tehtävien kokoamista yhteen aluehallintovirastoissa olevien ympäristölupatehtävien kanssa. Ne olisivat selkeästi valtion tehtäviä. ELYissä on ollut vallalla halu keskittää tehtävät maakuntiin. Viimeksi oman ehdotuksensa teki Elinkeinoelämän Keskusliitto EK, joka esitti uuden Teollisuus- ja turvallisuusviraston perustamista teollisuuden investointeja käsitteleväksi uudeksi keskusvirastoksi. 

EK haluaa keskittää ja nopeuttaa teollisuuden investointien käsittelyä, yhtenäistää luparatkaisuja sekä lisätä asiantuntemusta ja toimijoiden yhdenvertaisuutta. Tavoitteet ovat kannatettavia, joskaan ne eivät koske vain teollisuutta vaan kaikkea yritystoimintaa ja investointeja. Uuden keskusviraston muodostaminen ympäristöasioille käynnistäisi ketjureaktion, jossa vähitellen kaikki ministeriöt vetäisivät toimintansa siiloihin. Tämä olisi asiakasnäkökulmasta askel väärään suuntaan. Uusia sektorikohtaisia keskusvirastoja ei tule perustaa eikä entisiä kasvattaa. Ministeriöiden tulisi luoda nykyistä paremmat edellytykset asiakaslähtöiselle poikkihallinnolliselle toiminnalle.

Kaikkein järkevintä olisi koota kuusi aluehallintovirastoa yhdeksi valtakunnalliseksi virastoksi. Virastolle voidaan antaa myös uusia tehtäviä kuten kemikaaliturvallisuuslain mukaiset TUKESnkemikaalien käytön ja varastoinnin lupa-asiat sekä niiden valvonta. Avien yhdistäminen yhdeksi virastoksi mahdollistaisi resurssien tehokkaamman käytön, töiden tasaisemman jakamisen sekä valtakunnallisesti yhdenmukaisen lainsäädännön tulkinnan. Nykyinen verkosto luo valmiin pohjan toimivalle koko maan kattavalle toimipaikkaverkostolle, joka on tarpeen myös tulevaisuudessa. Useat aluehallintovirastojen tehtävät vaativat alueellista läsnäoloa ja valtakunnallisesti harvalukuiset asiantuntijat ovat tällä hetkellä eri puolella Suomea. Toimintoja ei voitaisi uudessa keskusvirastossakaan fyysisesti keskittää vaan sille pitäisi luoda alueorganisaatio. Ja koska asiantuntijoita on niin vähän, ei sitä voida myöskään pirstoa 18 maakuntaan.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Kriiseihin on varauduttu

Monen suomalaisen mielessä on varmasti käynyt kysymys, mitä jos Brysselin tapahtumat olisivat käyneet Suomessa. Onko suomalainen yhteiskunta varautunut terrorismiin ja muihin vakaviin kriiseihin? Puolustusvoimat toimii näkyvästi, mutta miten siviiliyhteiskunta on varautunut? Miten toimii poliisi tai pelastuslaitos? Entä sairaalat? Osataanko kotikunnassani toimia kun kaikki on kaaoksessa?

Maanpuolustuksen rinnalla merkittävä varautumisen käsite on kokonaisturvallisuus. Aluehallintovirastoilla on merkittävä rooli kokonaisturvallisuuden kentässä. Lainsäädäntö ei riittävän selkeästi määrittele aluehallintovirastojen toimivaltaa varautumisessa, vaikka antaakin niille runsaasti tehtäviä ja vastuita. Tähän kiinnitti viimeksi huomiota muun muassa hallintotieteiden tohtori Juhani Kivelä helmikuussa julkaistussa väitöskirjassa koskien häiriötilanteisiin varautumista. Lainsäädännön puutteista huolimatta aluehallintovirastot hoitavat merkittäviä tehtäviä kansallisessa varautumisessa.

Aluehallintovirastojen johdolla toimivat alueelliset valmiustoimikunnat, jotka luovat yhteistyöfoorumin kuntien, pelastuslaitosten, poliisin, rajaviranomaisten, puolustusvoimien, järjestöjen ja elinkeinoelämän yhteistyölle. Tämän yhteistyön merkitys on keskeinen kriisien koittaessa. Verkostot on luotava normaalioloissa, jotta ne toimivat häiriötilanteissa.

Aluehallintovirastot järjestävät vuosittain alueellisia valmiusharjoituksia. Etelä-Suomen aluehallintovirasto järjesti viime vuonna Etelä-Karjalassa valmiusharjoituksen koskien laajamittaista maahanmuuttoa. Vuosi sitten päätetty teema osoittautui syksyllä erittäin ajankohtaiseksi. Uudellamaalla harjoitellaan tänä vuonna yhteistoimintaa terrorismin uhkatilanteessa. Pelottavan ajankohtainen aihe tuokin jo viime vuonna ennen Pariisin tapahtumia valittu aihe. Lisäksi kunnille järjestetään lukuisia muita pienempiä harjoituksia mm. viranomaisverkon käytöstä.

Aluehallintovirastot järjestävät alueellisia maanpuolustuskursseja yhteistyössä puolustusvoimien kanssa. Kurssien painopiste on kokonaisturvallisuudessa. Kurssilla herättelemme organisaatioita huolehtimaan omasta varautumisestaan. Etelä-Suomen aluehallintovirasto järjestää vuosittain kuusi peruskurssia, joille osallistuu yli 700 kuntien, valtion, järjestöjen ja elinkeinoelämän vaikuttajaa. Lisäksi järjestetään jatkokursseja ja erikoiskursseja mm. teollisuudelle.

Aluehallintovirastojen ylijohtajat toimivat puheenjohtajina vapaaehtoisen maanpuolustuksen alueellisissa neuvottelukunnissa. Etelä-Suomen neuvottelukunta on tänä vuonna päättänyt tunnistaa entistä paremmin häiriötilanteet, joissa järjestöjen apua tarvitaan. Vastaavasti kartoitetaan järjestöjen valmiudet, katvealueet sekä koulutustarpeet. Selvityksen perusteella täsmennetään koulutuksen suunnittelua. Oli kriisi mikä tahansa, järjestöjen rooli tulee olemaan merkittävä.

Aluehallintovirastoja tarvitaan toimijana kokonaisturvallisuuden kentässä. Aluehallintovirastojen uudessa tulossopimuksessa vuosille 2016-2018 on virastoille annettu tehtäväksi laatia sisäisen turvallisuuden toteuttamisohjelma alueilla. Valtion tasolla suunnittelua tehdään sisäisen turvallisuuden ja puolustuspolitiikan siiloissa. Alueilla eri näkökulmat yhteensovitetaan.

Käynnissä olevaa kansallista alueuudistusta tehdään lähtökohtana sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistarpeet. Rakenteiden muuttuminen vaikuttaa kuitenkin myös varautumiseen. Maakuntahallinnon vahvistumisesta huolimatta valtiolle jää vastuuta myös alueellisessa varautumisessa. Tämä tehtävä on uudessa lainsäädännössä nykyistä selkeämmin vastuutettava.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Talvisodan päättymisen kirkkotilaisuus 13.3.2016 Järvenpäässä


Päivälleen 76 vuotta sitten aseet vaikenivat talvisodan päättymisen merkiksi. Takana oli uuvuttava talvisota, jonka Neuvostoliiton aloitti 105 päivää aiemmin ilman sodanjulistusta. Kolme kuukautta pieni Suomi jaksoi urhoollisesti taistella suurta Neuvostoliittoa vastaan, mutta sota vaati raskaat menetykset 26 600 kaatuneella. Tämän lisäksi lähes tuhat siviiliä kaatui Neuvostoliiton pommituksissa ja Moskovan rauhassa menetimme 13 prosenttia maamme pinta-alasta, toiseksi suurimman kaupunkimme Viipurin sekä 430 000 kansalaistamme joutui etsimään uuden asuinpaikan.

Talvisotaa voidaan tarkastella vain noiden murheellisten lukujen valossa, sen aiheuttamat inhimilliset kärsimykset ja aineelliset tappiot olivat valtavat. Toisin kuin urheilussa, sodassa on harvoin kuitenkaan vain voittajia tai häviäjiä. Talvisota osoitti kuitenkin meille suomalaisille, että pystymme pienenä kansakuntana taistelemaan isoa suurvaltaa vastaan, sillä kansakuntamme oli yhtenäinen. Neuvostoliitto oletti lyövänsä kansalaissodassa kahtia jakautuneen maan helposti, mutta toisin kävi. Ulkoisen uhan edessä sisäpoliittiset erimielisyydet jäivät toissijaisiksi asioiksi ja Suomi nousi yhtenäisenä rintamana puolustamaan meille tärkeää isänmaatamme.

Talvisota merkitsee meille suomalaisille käännekohtaa historiassamme, sillä se vaati itsenäisyyttämme vaarantavan uhan torjuntaa vain vähäisen ulkomaisen avun turvin, käytännössä täysin omin voimin. Suomen tarinaa ei voi ymmärtää tuntematta talvi- ja jatkosodan tapahtumia. Puhutaan talvisodan ihmeestä ja sillä on suuri merkitys kansallisessa identiteetissämme. Sodastakin selvisimme lopulta ehjänä ja säilytimme meille tärkeimmän, itsenäisyytemme. Yhtenäinen Suomi kesti myös jatkosodan ja sen jälkeen käydyn Lapin sodan.

Kuvatessa Suomen tilaa 76 vuotta sitten, ei voi välttyä ajattelemasta samankaltaisuutta kotimaamme nykytilan kanssa – sisäpoliittisesti meillä on useita kiperiä ongelmia ratkaistavana, mistä olemme sisäisesti eri mieltä ja ulkopolitiikassa Venäjä muodostaa kohonnutta uhkaa naapurimailleen. Maahanmuutto on ollut myös yksi yhteiskuntamme kannalta keskeinen aihe viimeisen kuluneen puolen vuoden aikana. Yhteiskuntamme on kuitenkin sikäli muuttunut, että elämme entistä keskinäisriippuvaisemmassa maailmassa ja olemme mukana turvallisuutta ja puolustusta koskevassa kansainvälisessä yhteistyössä.

Kaiken tämän jälkeen Suomi pystyi nousemaan. Tänä päivänä tämän hetken ongelmista huolimatta Suomi on osa vaurainta Eurooppaa. Eurooppa puolestaan on osa vaurainta maailmaa. Sotien jälkeen isämme ja äitimme jälleenrakensivat suursodan moukaroimasta Suomesta entistä ehomman ja veivät työllään kansakuntamme rikkaimpien joukkoon. Kansa, joka kärsi sodasta lukemattomilla eri tavoilla, eheytyi vapauden, demokratian, yksilön oikeuksien ja esimerkiksi naisten oikeuksien vahvistamisen maailmanlaajuiseksi esikuvaksi. Voimme tänään olla ylpeitä maailman korkeatasoisimmasta opetuksesta, puhumattakaan esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuoltomme laadusta. On totta, että tämän hetken taloudelliset säästöt koettelevat hyvinvointimme rakenteita, mutta niistäkin huolimatta olemme monella tavalla etuoikeutettuja.

Kansakuntamme se osa, joka kärsi ja teki työtä, koki pohjattomilta tuntuvat menetykset kotonaan tai lähipiirissään isänmaalle annettujen uhrien muodossa. Tuo sama joukko lähetti 80 000 lastaan naapurimaihin turvaan ja asutti neljäsataa tuhatta karjalaista koteihinsa. Me suomalaiset muistamme hyvin miksi sota on suurin onnettomuus, mihin ihminen tai kansa voi joutua. Suomessa monet perheet joutuivat luopumaan jäsenistään kaatuneina tai sodan kauheuden rikkomina ja murtamina. Osa menetyksistä koettiin rikkoutuneina perheinä - sotalapsista kaikkiaan 15 500 jäi pysyvästi uuteen kotimaahansa. 

Kansakuntamme siis ymmärtää hyvin miksi hädässä on autettava, miksi tarvitsijalle on tarjottava.

Viime aikojen keskustelussa kuulee usein sanottavan että, autetaan ensin omiamme ja katsotaan sitten muita. Jos tällä tarkoitettaan, että suojataan omiamme ja suojataan vaurautemme eli kykymme tehdä hyvää myös muille – olen samaa mieltä. Mutta jos tällä tarkoitetaan, että autetaan omiamme ja jätetään muut avutta – en voisi olla voimakkaammin toista mieltä. On meidän vuoromme auttaa.

Itsenäisen Suomen valmistautuessa kohta koittaviin 100 -vuotisjuhliinsa, olemme tilanteessa jota joudumme pohtimaan ristiriitaisin tuntein. Pelko on saapunut Eurooppaan, Pohjolaan ja Suomeen. Pelko on tullut taloudellisena ahdinkona, huolena tulevaisuudesta. Pelko on tullut huolena ilmastonmuutoksesta ja sen aiheuttamasta vesikadosta. Pelko on tullut sotina Euroopassa ja Euroopan lähialueella.

Tilanne Euroopassa on muuttunut nopeasti. Vielä vuoden 2003 Europan Unionin turvallisuusstrategian johdannossa todetaan, että ”Eurooppa ei ole koskaan aikaisemmin ollut yhtä vauras, turvallinen ja vapaa. Euroopan historiassa on 1900-luvun alkupuoliskon väkivaltaisen kauden jälkeen seurannut ennen kokematon rauhan ja vaurauden aika”. Ajat ovat nyt todella toiset. Turvallisuuden tilalle on astunut pelko.

Pelon seurauksena Suomeemme on saapunut turvapaikanhakijoita. Pelko on vaarallinen asia. Pelkääjä tarttuu aseeseen ja hyökkää silloin kun pitäisi rakentaa rauhaa. Ainoa asia, joka on vielä pahempaa kuin 100 viatonta uhria Pariisin kaduilla on 1000 viatonta uhria sotatantereiden väistämättöminä siviiliuhreina. Viattoman siviiliuhrin isä, äiti, puoliso, veli tai sisko radikalisoituu vihassaan viattoman uhrin vuoksi.

Kehityksemme on entistä enemmän kytköksissä muihin maihin ja myös turvallisuuteen liittyvät haasteet ovat moniulotteisempia ja kiinteästi sidoksissa toisiinsa. Näin ollen vain osallistumalla kansainväliseen yhteistyöhön ja olemalla aktiivisia siinä, voimme vastata tuleviin haasteisiin.  On myös muistettava, että kuluneen 76 vuoden aikana suomalainen identiteettimme on kasvanut ja vahvistunut siitä mitä se oli aikana ennen talvisotaa. Ei ole siis pienintäkään epäilystä, etteikö Suomi olisi tarvittaessa edelleenkin yhtenäinen kansakunta, joka pienenä valtiona puolustaa itseään suurempia vastaan, mikäli oma itsenäisyys on uhattuna.  

Talvisodan päättymistä ajatellessa on suurimpana mielessä kiitollisuus. Syvä kiitollisuus niitä kaikkia maatamme puolustaneita ja sen uudelleen rakentaneita kohtaan. Heidän työnsä pohjalle on ollut hyvä rakentaa suomalaista hyvinvointivaltiota ja tänäkin päivänä yhteiskuntamme on vapaa ja hyvinvoiva. Talvisodassa maatamme puolustaneita miehiä ja naisia on vielä kourallinen elossa. On meidän jälkipolvien tehtävänä huolehtia, että he saavat elää elämänsä iltaan asti arvokkaasti. Me emme tule unohtamaan heidän tekemiään suuria palveluksia isänmaallemme. Voimme suunnata kiitollisina kohti tulevaisuutta.