Esitelmä Uudenmaan Reserviläispiirin tammikuun esitelmäillassa 12.1.2016

Arvoisat Uudenmaan reserviläisjärjestöjen edustajat ja esitelmäillan osanottajat,

Vuosi 2015 jää historiaan ajankohtana jolloin Eurooppa muuttui ja vielä enemmän meidän kannalta ajankohtana, jolloin Suomi muuttui.

Euroopan Unionin turvallisuusstrategiassa vuodelta 2003 todetaan seuraavasti: ”Eurooppa ei ole koskaan ennen ollut yhtä vauras, turvallinen ja vapaa. Euroopan historiassa on 1900-luvun alkupuoliskon väkivaltaisan kauden jälkeen seurannut ennen kokematon rauhan ja vakauden aika.”

Ehkä noin kymmenen vuoden ajan pystyimme nauttimaan tuosta vakaudesta ja vauraudestakin. Mutta maailma muuttuu nopeasti. Turvallisuustilanne on yhtä arvaamaton kuin siihen vaikuttavat ihmisetkin. Sillä siitähän tässä perimmäisesti on kyse. Vallankäyttäjien viisaudesta tai sen puutteesta.

Euroopassa on siirrytty parin viime vuoden kuluessa nopeasti turvallisuustilanteessa ennustamattoman epävarmuuden aikaan. Suomen ja Ruotsin pääministerit Sipilä ja Löfven julkaisivat viikonvaihteessa poikkeuksellisen yhteiskirjoituksen, jossa he linjaavat entistä tiiviimpää yhteistyötä aseellisissa kriiseissä. Pääministerit pitävät maailman tapahtumien tämän hetkistä kehitystä vakavimpana uhkana Euroopan turvallisuudelle sitten kylmän sodan.

Ukrainan kriisi toi sodan Eurooppaan. Sotilaallinen toiminta on lisääntynyt Itämeren alueella. Ilmastomuutos ja siitä johtuva kuivuus ovat saaneet miljoonat ihmiset lähtemään kodeistaan ja etsimään elinkelpoisempaa ympäristöä. Arabikevään jälkimainingit lyövät Lähi-Idässä, Syyrian kriisi, Isis ja muut terroristijärjestöt ajavat ihmisiä pakoon henkensä edestä. Eivät nämä ilmiöt sinällään uusia ole, mutta tapa, jolla ne näkyvät Euroopassa ja meillä Suomessa, on uusi ja pelottava.

Keväällä aloittaneen hallituksen ohjelmassa keskeiseksi tavoitteeksi nostettiin turvallisuus epävarmuuden aikana. Keskustelu on viipynyt Euroopan turvapaikanhakijakriisin kuumetessa syksyllä. Akuutit kriisit vievät hallitusta tulipalosta toiseen.

Turvapaikanhakijatilanne yllätti meidät suomalaiset. Olemme varautuneet monenlaiseen, jopa siihen, että laajamittainen maahanmuutto alkaa vyörymään itärajan yli Etelä-Karjalaan. Mutta emme siihen, että turvapaikanhakijat virtaavat Suomen Lappiin Ruotsista. Toisaalta laajamittaista maahanmuuttoa ei kai pidetty kovinkaan todennäköisenä uhkana. Vuosi sitten lakkautettiin useita vastaanottokeskuksia ja maahanmuuttovirastossa käytiin laajoja YT-neuvotteluja kun toimintoja alas ajettiin.

Suomeen saapui viime vuonna yli 32.000 turvapaikanhakijaa. Se on kymmenkertaisesti se, mitä aikaisempina vuosina on tullut. Talvi on tuonut Suomen kohdalla pienoisen suvantovaiheen. On kuitenkin vaikea uskoa, että virta olisi tyrehtynyt. Kriisit eivät näytä laukeavan ja miljoonat pakolaiset odottavat helpotusta elämäänsä pakolaisleireissä.

Tilanteemme on muuttunut pysyvästi. Oman haasteensa muodostaa vastaanottaminen, majoittaminen, hakemusten käsittely, palauttaminen ja kotouttaminen. Olemme pitkään puhuneet tarpeesta saada maahanmuuttajia paikkaamaan vanhenevan väestömme yhteiskuntaan ja työmarkkinoille jättämää aukkoa. Osaammeko hyödyntää uuden tilanteen? Osaammeko muuttaa uhkat mahdollisuuksiksi?

Esimerkillisen ajatusmallin tarjoaa pieni 9000 asukkaan Pudasjärvi Oulun seudulla. Tavoitteena, että vuonna 2018 kymmenen prosenttia kunnan asukkaista olisi ulkomaalaistaustaisia. He näkevät maahanmuuttajissa mahdollisuuden säilyttää kunnan elinkelpoisuuden ja palvelut.

Maahanmuuton suuria uhkia olemme myös me kantasuomalaiset. Kriittisyys on tervetullutta. Ongelmia on nähty ja niitä tulee jatkossa varmasti lisää. Kulttuurierot tulijoiden ja meidän välillä ovat suuret, toimettomuus aiheuttaa turhautumista, sukupuolijakauma on vinoutunut ja mukana tulee varmasti myös rikollista väkeä. En itsekään halua tarjota turvapaikkaa yhdellekään raiskaukseen tai muuhun vakavaan rikokseen syyllistyneelle.

Maltti on nyt valttia. Annetaan viranomaiset tehdä työnsä. Emme kaipaa katupartioita vaan viisasta varautumista ja omasta turvallisuudesta huolehtimista, turhan riskinoton välttämistä. Katupartiot pahimmillaan ovat vain bensan heittämistä liekkeihin. Kiivastuneiden maallikoiden kyky analysoida riskejä on vajavainen ja toimenpiteet karkaavat helposti käsistä.

X X X

Hallitusohjelma puhuu paljon turvallisuudesta ja sen varmistamisesta. Keinoina hallitusohjelmaan on kirjattu muun muassa kokonaisturvallisuusajattelun edistäminen. Samalla kun puhumme kansallisesti laajasta turvallisuuskäsityksestä, kokonaisturvallisuudesta ja sisäisestä turvallisuudesta – kansalaisella on ehkä yhä vaikeampaa hahmottaa mistä silloin puhutaan, kun puhutaan turvallisuuden uhkakuvista – ja niihin varautumisesta.

Yhteiskunta elää turvallisuudessa usein ajankohtaisen veturin ympärillä. Tällä tarkoitan, että turvallisuuden toisaalta julkinen keskustelu ja toisaalta poliittinen huomio keskittyy tarkasteluajankohdasta riippuen ajankohtaisten ilmiöiden ympärille. Suomessa turvallisuuskeskustelun painotuksia ovat liikuttaneet sotien jälkeinen yhteiskunnallinen varautuminen sodan uhkakuviin, kylmä sodan ydinaseuhkakuvat, Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuus, kouluampumiset, tulivuorenpurkaus, terrori-iskut Euroopassa, myrskyt ja ilmastonmuutos, kyberturvallisuus, Ukraina ja Euroopan pakolaiskriisi. Luettelo ei ole koko tai merkitysjärjestyksessä – kaikille ilmiöille on yhteistä, että ne ovat vaikuttaneet mm. kulloinkin käsillä olleisiin kansallisiin turvallisuuden strategia-asiakirjoihin. 

Erilaisten ilmiöiden heijastuminen aikaan on luonnollista ja välttämätöntä, mutta kysymykseni kuuluu, osaammeko harjoittaa yhteiskunnassamme riittävään laajaa uhkien arviointia, toteuttaa yhteiskunnallista riskianalyysiä ja vieläpä tehdä oikeita johtopäätöksiä voimavarojemme ja keinovalikoimien kehittämisestä kohtaamaan mahdollisia uhkamalleja.

Merkittävä edistysaskel on ollut tuoreeltaan julkaistu Suomen kansallinen riskinarvio, jossa ensimmäistä kertaa laajana poikkihallinnollisena yhteistyönä arvioitiin erilaisten yhteiskunnallisten ja alueellisten riskitekijöiden todennäköisyyttä ja vaikutuksia.  Yhteisessä poikkihallinnollisessa riskienarviointityössä lopputulosta tärkeämpää on prosessi, joka opettaa osallistujiaan tunnistamaan ilmiöiden vaikutukset omaan toimintaan sekä osoittaa yhteistoiminnan välttämättömyyden myös riskien hallinnassa. Kaikkiin riskeihin ei pystytä koskaan varautumaan, olennaista on oppia toimimaan.

Haluan tässä tilaisuudessa nostaa esille yhden uhkamallin ja siihen liittyvän riskienarvioinnin, joka vielä tällä kierroksella ei toteutunut siinä laajuudessa ja toisaalta syvyydessä, jota esimerkiksi meillä aluehallinnon turvallisuustoimijoiden osalta olisimme kaivanneet.

Tarvitsemme päivitetyn käsityksen siitä, millainen ilmiö sota tai sotaan verrattava aseellinen hyökkäys olisi kohdistuessaan kaikkine hirveyksineen suomalaiseen yhteiskuntaan. Emme pariin vuosikymmeneen avanneet julkisessa tai toisaalta poliittisen päätöksenteon taustakeskustelussa päässeet asian ytimeen. Nyt Ukrainan jälkeen Euroopassa puhutaan paljon hybridisodasta – joka on siis uusi paketti tutuille käsitteille ja jota nyt on höystänyt kyberulottuvuuden ja informaatiosadankäynnin uudet mahdollisuudet. Luin jouluna Ilkka Remeksen uusimman kirjan Jäätyvä Helvetti. Kirja oli pelottavan totuuden mukainen kuvaus hybridisodasta ja taitavan vastustajan helposta tiestä yhteiskunnan haavoittamiseksi.

Vaikka nämä tuoreet ilmiöt haastavatkin turvallisuusjärjestelmämme ja niihin on aktiivisesti löydettävä keinovalikoimia, on myös muistettava että hyökkääjän pyrkiessä tavoitteisiinsa, se voi käyttää kaikkia keinojaan, joihin perinteinen asevaikutus lukeutuu. Voimapolitiikan retoriikassa myös kylmän sodan haamut, esimerkkinä ydinaseet ovat nostaneet uudelleen päätään.

Lyhyesti siis: tarvitsemme julkiseen keskusteluun ja päätöksenteon tueksi päivitetyn näkemyksen siitä, millaisia vaikutuksia hybridi ja kybervaikuttamiseen kytketty aseellinen hyökkäys aiheuttaisi. Se, että keskustelusta on puuttunut sotilaalliseen keinovalikoimaan ehdottomasti kuuluva konventionaalisen (perinteisen) asevaikutuksen konkreettiset kuvaukset, on aiheuttanut jo myös vääristymiä turvallisuuspoliittisessa keskustelussa. 

Sisäministeriö painii parhaillaan väestönsuojarakentamista koskevassa puolustustaistelussa, kun normitalkoiden alttarille on hivutettu suhteellisen pieni muutamien kymmenien miljoonien panostus. Aluehallintovirastot esittävät omassa raportissaan lukuisten normien purkamista. Mutta me emme esitä väestönsuojavelvoitteesta luopumista.

Väestönsuojarakentaminen kaipaa uudistamista, mutta järjestelmän kadottaminen on ehdottomasti laajempi strateginen turvallisuuskysymys kuin vain taloudellinen. Väestön suojaamisen mahdollisuus väestön suojiin on ollut osa kokonaisturvallisuutemme sodan uhkakuvien puolustusratkaisua ja sinänsä rinnasteinen uskottavan sotilaallisen puolustuskyvyn kanssa. Keskustelusta puuttuvat nyt valitettavasti julkisesti hyödynnettävät argumentit, kun sodan ilmiön ymmärtämiselle ei ole välineitä.

X X X

Hyvät kuulijat, lupasin käsitellä myös aluehallinnon tulevaisuutta turvallisuuskontekstissa.  Suomalaisen valtion aluehallinnon juuret juontavat ruotsinvallanaikaisen vuoden 1634 hallitusmuodossa perustettuihin lääneihin. Läänien perustamisen syyt olivat monella tapaa turvallisuuspoliittiset. Kuninkaan maaherran tuli suojella kuninkaan alamaisia epäasialliselta kohtelulta ja näin varmistaa valtakunnan sisäinen turvallisuus. Toisaalta verovarojen tehokas kerääminen varmisti valtakunnan toimintakyvyn ja mahdollisti armeijan ylläpidon. Vaikka läänejä ei enää ole, kaikuja ja periaatteita lääninhallitusten tehtävistä on vielä vahvasti läsnä nykyisessäkin valtion aluehallinnossa.

Aluehallintovirasto on tänään valtion toimijaverkostossa se kokonaisturvallisuusajattelun edistäjä, joka jalkauttaa osaltaan hallitusohjelmaa myös turvallisuuskysymyksissä – kahdeksan ministeriön ohjauksessa, mutta ei rajoittuen niihin, aluehallinnon turvallisuustehtävissä.  Aluehallintoviraston kaikkien tehtävien voidaan ajatella liittyvän suoraan tai välillisesti laajaan turvallisuuskäsitykseen.

Kokonaisturvallisuuden näkökulmassa yhteen sovitamme alueellista varautumista ja tuemme alueellista ja kuntien valmiussuunnittelua sekä tuemme tarvittaessa toimivaltaisia viranomaisia turvallisuustilanteissa. Viime vuonna Etelä-Suomessa käsiemme kautta kulki alueellisilla maanpuolustuskursseilla noin 860 kurssilaista kuntien, valtion ja elinkeinoelämän sekä järjestöjen johdosta ja asiantuntijoista.

Maanpuolustuskurssit ovat muuten erinomainen keino varustautua informaatiosodankäyntiä vastaan. Maanpuolustuskurssin käyneet osaavat ja toivottavasti myös haluavat osallistua keskusteluun, kyseenalaistaa ristiriitaista informaatiota ja kertoa oikeaa tietoa.

Aluehallintovirastoissa toteutimme viime vuonna poikkeusolojen olosuhteita ja häiriötilannevalmiuksiamme varten alueellisia valmiusharjoituksia kuuden maakunnan alueella kansallisesti, me Etelä-Suomessa harjoittelimme Etelä-Karjalassa laajaa väestönsiirtoa ja toisaalta laajamittaisen maahantulon skenaarioilla. Aihe oli valittu vuotta aikaisemmin, mutta syksy osoitti, että tuo harjoittelu on ollut erittäin ajankohtaista ja tarpeen. Tänä vuonna täällä Etelä-Suomessa harjoitellaan Uudellamaalla.

Julkisen hallinnon vuosituhannen uudistusta valmistellaan parhaillaan. Hallitus linjasi 7.11. myös aluehallintouudistusta koskevat perusteet, joiden tarkennusta parhaillaan odotetaan. Selvitysmiehenä toimiva ministeri Tarasti antaa aluehallintouudistusta koskevat esityksensä jo 22.1. mennessä. En mene arvioimaan uudistuksen kokonaisuuden onnistumista useiden erittäin suurten kysymysten ollessa vielä avoinna. Totean kuitenkin, että aluehallinnon laajasta näkökulmasta olemme koettaneet muistuttaa myös turvallisuustoimintojen tärkeydestä uudistuksessa.

Aluehallintovirastojen turvallisuustyön kokemusten valossa ja toisaalta poikkihallinnollisena virastona hallitusohjelmaan kirjattu tavoite hallinnon yksinkertaistamisesta ja selkeyttämisestä on toki tarpeen. Kun itsehallintoalueiden myötä Suomeen on tarkoitus synnyttää kokonaan uusi julkisen hallinnon taso, on vakavasti pohdittava valtionhallinnon keskus- ja aluehallinnon tehtäviä ja niiden tarkoituksenmukaista organisointia kokonaisuutena.  

Me Etelä-Suomen aluehallintovirastossa olemme painottaneet valtionhallinnon järjestämistä valtakunnallisen toimivallan lähtökohdista. Näin näkemyksemme mukaisesti kunnat, itsehallintoalueet ja valtiohallinto muodostaisivat luontevat kolme tasoa julkiselle hallinnolle. Olennaista uudistuksessa on selkeä tehtäväjako ja hallintorakenteen poikkihallinnollisuuden syventäminen kohti aidosti yhteistä hallintoa. Tätä alleviivaavat myös turvallisuusjohtamisen tarpeet. Koko yhteiskuntaa koskevien uhkamalleihin varautumisessa koordinaatio voi syntyä vain hallinnon yhteistyöllä – ja yhteistyö on tehokkainta silloin kun kyse on yhdestä ja yhteisestä hallinnosta.

Hyvät kuulijat,

Kun on kyse kokonaisturvallisuuden laajasta tehtäväkentästä, on selvää että suomalaisen yhteiskunnan ehdoton vahvuus on kolmas sektorimme ja laaja järjestökenttämme.

Maanpuolustusjärjestöt ovat perinteisesti edelleen yhteiskunnan turvallisuustoimintojen merkittäviä toimijoita. Erilaisten laajojen häiriötilanteiden hallinta edellyttää monipuolisen järjestökenttämme kaikkien toimijoiden osaamisen ja mahdollisuuksien hyödyntämistä. Huoltovarmuuskriittisyyden kentällä erinomainen esimerkki monipuolisen järjestöosaamisen hyödyntämisestä on muun muassa Huoltovarmuuskeskuksen poolijärjestelmässä jo pari vuotta toiminut Suomen Pelastusalan keskusjärjestön puheenjohdolla toimiva kotitalouksien varautumisen toimikunta, joka kokoaa järjestökenttää Metsästäjistä Marttoihin ja kotitalousopettajiin pohtimaan ja toteuttamaan yhteistä työtä kotitalouksien varautumisen tueksi.

Pelastustoimen tehtäväkenttään kuuluu yhteistyössä kuntien kanssa ylläpitää poikkeusolojen väestönsuojelujärjestelmää, jonka erilaisissa muodostelmissa ja johtokeskuksissa on runsaasti sijoittumismahdollisuuksia tehtäviin kouluttautuneille vapaaehtoisille.

Kansallisella tasolla toisaalta kokonaisturvallisuuden ohjausasiakirjat ja toisaalta kansallinen koordinaatiotyö on jo pitkään puhunut vahvasti julkisen sektorin, järjestöjen ja elinkeinoelämän yhteistyöstä. Käytännön työssä olemme kuitenkin todenneet esimerkiksi valmiusharjoituksissamme, että kuntien varautumisessa järjestökentän toimijoiden hyödyntäminen voisi olla vahvempaa ja laajempaa. Kyse on toisaalta tietoisuudesta, mutta myös toimintamallien päivittämisestä. 

Me Etelä-Suomen aluehallintovirastossa olemme oma-aloitteisesti ottaneet itsellemme roolin toimia järjestökentän ikkunana valtionhallintoon. Pohdimme parhaillaan miten voimme madaltaa esteitä yleishyödylliselle vapaaehtoistoiminnalle.

X X X

Reserviläiskirje toi runsaasti keskustelua siitä, missä on kunkin paikka on, mikäli joutuisimme kohtaamaan vakavimpia uhkamallejamme. Yleisönosastokirjoituksista välittynyt epätietoisuus omasta tehtävästä nosti esille hyvin tarpeen viestiä ja toisaalta käydä myös laajemmin keskustelua yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden valmiuksista. Nykyisessä ajattelussamme esimerkiksi valtion ja kuntien julkisen sektorin palvelutuotannossa on enää harvoja tehtäväalueita, jotka eivät olisi merkityksellisiä yhteiskunnan kriisinhallintamekanismeissa.

Silloin kun sotilaallinen maanpuolustus joutuu perustamaan joukkonsa, muun muassa pelastustoimen, sosiaali- ja terveystoimen sekä kuntien eri hallinnonalojen perustamat väestönsuojelumuodostelmat sekä toisaalta erilaiset palvelutuotannon varmistavat valmiusryhmät perustetaan ja ne tarvitsevat avainhenkilöstönsä ja materiaaliset valmiutensa. Nämä ovat reserviläisille vähintään yhtä arvokkaita sijoittumispaikkoja kriisin aikana kuin sotilaalliset tehtävät.

Esimerkiksi elinkeinoelämän huoltovarmuuskriittisyys on nykyisin valtavasti laajempi käsite kuin se oli vielä viime sotien aikana. Palvelutuotantomme ja logistiikkaketjumme ovat laajoja, jatkuvasti muotoaan muuttavia verkostoja, joissa pk-yritysrintamaltakin löytyy kriittisiä avainpalvelun tuottajia. Näin yhteiskunnan kokonaisuuden kannalta merkittävä turvallisuustehtävä voi olla yksi ja sama päivittäisen arkisen aherruksen kanssa. Tämän tosi asian viestimisessä ei ehkä ihan onnistuttu.

Arvoisat reserviläiset,

Suomen ehdoton vahvuus on yleisen asevelvollisuuden tuottama laaja reservi. Yhteiskunnallisesti on tärkeää, että reserviläisjärjestöt tarjoavat julkisen hallinnon tukena järjestäytyneen mahdollisuuden aktiivisille jäsenilleen kanavan kehittää osaamistaan maanpuolustustyössä. Vallitsevan epävarmuuden aikana on helppo todeta, että Suomessa on tehty oikein, että muun muassa maanpuolustusjärjestöjen toiminnasta on pidetty huolta myös vakaampina aikoina.

Turvallisuustyötä harjoittavien järjestöjen työ säteilee paitsi turvallisuutta jäsenien kehittyvien henkilökohtaisten taitojen kautta, jäsenet vievät myös omiin verkostoihinsa, kotiin, työmaalle ja muihin harrastuksiinsa taitonsa ja asiantuntemuksensa -  siten työn vaikuttavuus on välillisesti hyvin laajaa. Maanpuolustusjärjestöt ovat myös tehokas kanava jäsenten siviiliammateissaan kehittämän asiantuntemuksen siirtämiseen maanpuolustuksen ja kokonaisturvallisuuden hyödyksi – jos tämä ymmärretään ja mahdollisuus osataan hyödyntää. 

Arvoisat Uudenmaan Reserviläisjärjestöjen edustajat, toivotan teille erinomaista alkanutta vuotta ja toivotan menestystä turvallisuutta edistävän järjestötoimintanne parissa.